Truth + pain = fun
eli hauskan algoritmi

Pelle on maagisen realismin hengessä kirjoitettu omaperäinen komedia naurun nurjalta puolelta. Esitys kysyy, kuinka tulla toimeen asioiden kanssa, joita ei voi muuttaa.

 

Pelle kertoo yrityksistä selättää pelko askel kerrallaan, hivuttautumalla. Se kertoo elämän arvaamattomuudesta, yllätyksistä, ihmeistä ja kaaoksesta, jonka keskellä me luovimme. Sen ytimessä ovat vanhempien ja heidän aikuisten lastensa väliset monimutkaiset suhteet ja se, kuinka asiat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Se sopii kaikille, jotka kokevat, että suhteessa omiin vanhempiin tai jälkeläisiin on tummiakin sävyjä.

 

Pelle oli sekä Logrénin että Maikkulan debyyttityö Kansallisteatterissa.

Tekijät esiin!

Vieraina Melli Maikkula ja Kaisa-Liisa Logren. Päivi Isosaari haastattelee. Kansallisteatterin Lavaklubi

Julkaissut Kansallisteatteri 11. syyskuuta 2019

Kritiikkejä

Pelle on epäsovinnainen ja arvaamaton.
Pellessä yhdistyy komedia ja tragedia.
Pellellä on yhteys toisiin toisiin todellisuuksiin.

Muistot, pelot ja unelmat sekoittuvat huomaamatta arkeen. Terapiapotilaan kertomat sattumukset kulkeutuvat Julian mukana kotiin, samoin Kentin tyyli lähestyä ihmisiä myyntityössään.

Olli Ikosen esittämä pelle on vaikuttava ilmestys. Katsojaan ei vedota sirkustempuilla, vaan vaitonaisen pellen salaperäisen surumielisellä olemuksella. Anna Ackerman ja Tomi Alatalo tekevät morsiusparina erinomaisen notkeaa työtä sekä fyysisesti että verbaalisesti. Esityksen rytmi rakentuu pitkälti heidän saumattoman yhteispelinsä varassa. Jukka-Pekka Palo tekee hienon roolin Julian terapiapotilaana ja naurattaa yleisöä viime vuosituhannen lopun televisiotähtenä.

Lauri Meri, HS

13.9.2019
Kaisa-Liisa Logrén lyckas att transportera åskådaren till en snarlig vidunderlig värld, men också visa hur märkligt den vuxnas känsloliv kan gestalta sig i barnets ögon. Skrämmande grimaserande clownansikten med lysande näsor dyer upp på väggarna och illustrerar det här underfundligt.

I det stora hela är det här intelligent, välgjort dramakomedi som är konstnärligt intressant, roar och rör om inombords.

Isabella Rothberg, Hbl

13.9.2019
Kansallisteatterin Pelle on teatterisyksyn helmi –Yllättävät käänteet, huumori ja loistava näyttelijäntyö tekivät pienestä tarinasta suuren.

Pelle on niitä näytelmiä, joiden jälkeen esiripun laskeuduttua päässä pyörivistä adjektiiveista ei tahdo tulla loppua. Tällä kertaa mielihyvähormonit sotkivat pään niin perusteellisesti, että tällaisen vanhan ukon suusta saattoivat lipsahtaa jopa sanat voi kuinka ihana!

Blogi Kielipuolen päiväkirja

17.9.2019